14.6.2018

Little Bob Story: High Time (1976)
Little Bob Story: Little Bob Story (1977, kokoelma)
Vesala / Sermilä / Hauta-Aho / Honkanen / Helasvuo: Ode to Marilyn (1974)
Åke Andersson / Antero Honkanen: Reidarin sähköiset kuvat (1977)
Bo Diddley: Surfin' With Bo Diddley (1963)
Bo Diddley: The Originator (1966)
The Suicide Commandos: Make a Record (1978)
Suburban Lawns: Gidget Goes to Hell / My Boyfriend (1979)

CD:
The Big Bopper: Hellooo Baby! The Best of The Big Bopper 1954 - 1959 (1989)

Ode to Marilyn oli yksi lukemattomista levyistä, joita FinnArctic-blogini seuraajat heittelivät ilmaan ehdotuksina harvinaisista levyistä, joita voisin jaella. Se löytyikin Leppävaaran kirjastosta. Siihen aikaan minulla oli vielä se surkea, vähän hajonnut levysoitin. Koetin uutta kikkaa. Olin ostanut jostain Kruununhaassa sijainneesta sähköliikkeestä jonkin aggregaatin, jonka saattoi kytkeä vinyylilevysoittimeen - en muista enää tuon kummempia yksityiskohtia - ja sen avulla rippasin Fyyralyyran ja Ode to Marilynin. Aggregaatista vain kuului jotain huminaa operaation aikana, mutta se vaimeni, kun pidin peukaloa ja etusormea jonkin pikku osan ympärillä. Sitä samaa huminaa kuului itse rippauksistakin, mutta se oli aika vaimeaa. Fyyralyyran levyn rippauksesta poistin sen huminan, mutta Ode to Marilyn on sen verran hiljaista musiikkia, että pelkäsin, että jos putsaan huminan pois saattaa osa musiikillisista äänistäkin häipyä sen sileän tien. Niinpä en uskaltanut siivota huminaa pois Ode to Marilynista, vaan pistin vinyylirippauksen jakoon sellaisenaan.

Jokunen vuosi myöhemmin, kun minulla oli sekä USB-levysoitin että uudet, paremmat tietokonekaiuttimetkin, kuuntelin Ode to Marilyn -rippausta uudestaan, ja järkytyin. Huminahan kuului yhtäkkiä niin kovana, että musiikkia ei meinannut kuulla! Ne laadukkaammat kaiuttimet paljastivat totuuden. Kauhistuin, että tätäkö jakelin FinnArcticissa!

Lainasin Ode to Marilyn -LP:n uudestaan - tällä kertaa Kauniaisten kirjastosta - ja tein uuden rippauksen omaan käyttöön. Sitä olen jaellut Soulseekissä, mutta heikohkolla menestyksellä, eli lähinnä omaksi ilokseni se uusi parempi rippaus on jäänyt.

FinnArctic-esittely kuului seuraavasti:

Ode to Marilyn was not an organic band, but a project which assembled jazz drummer Edward Vesala, along with less-known (to me at least) Jarmo Sermilä, Antero Honkanen, Mikael Helasvuo and Teppo Hauta-Aho.

The back cover notes tell it all: "ODE TO MARILYN was produced at the experimental studio of the Finnish Broadcasting Company in November 1973. The experimental studio mostly operates in the Pasila TV Centre's civil shelter, ensuring true underground music - 15 metres underground ... It is an extensive experimental electronic-acoustical composition with roots in modern concert music, jazz and pop. Sound material used includes the flute, trumpet, bass, several percussion instruments, kantele, organ, singer Pirkkoliisa Tikka (in the section A Doll's Weeping) and sound effects from the real and the unreal."

I can well picture a group of men in a totally quiet, dimly-lit studio somewhere underground, isolated from the rest of the world, creating this moody, otherworldly collage of sounds. "A Doll's Cry" is based on a poem by Marilyn Monroe and is sung by soprano Pirkkoliisa Tikka, "Aallokko" ends with a bit of studio chatter recorded backwards, these are the only signs of human life on this album. The rest is from somewhere out there.

 



 

 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62    63    64    65    66    67    68    69    70    71    72    73    74    75    76    77    78    79    80    81    82    83    84    85    86    87    88    89    90    91    92    93    94    95    96    97    98    99    100    101    102