6.6.2018

Johnny Rocco Band: Rocco (1975)
Serious Young Insects: Housebreaking (1982)
Skylight: Skyhigh (1974)

Australialaista musaa taas vaihteeksi. Kaikkiin näihin levyihin tutustuin Midoztouch-nettisivuston ansiosta. Voi ollakin, että nämä jäävät viimeisiksi toivelistallani oleviksi aussilevyiksi, jotka onnistun hankkimaan. Kahdeksan sikäläistä levyä omaan vielä pelkästään CD-R-kopioina, mutta oikeat levyt ovat liian harvinaisia. Saattaa olla, että jotain toivomaani australialaista putkahtaa vielä myyntiin MusicStackiin, mutten pane paljoa toivoa sille.

Johnny Rocco Band on valkoista soulfunkia Average White Bandin ja Stylusin tyyliin. Alkuperäinen aussipainos on liian harvinainen MusicStackin kautta hommattavaksi, mutta muunmaalaisia painoksia onneksi löytyy. Rocco-bändinimellä julkaistua jenkkipainosta kauppasi muutamakin myyjä, joista valitsin suomalaisen SoundHawk Recordsin. Myyjä reagoi viiden päivän viiveellä, ja pahoitteli sanomalla, ettei ole tehnyt paljon kauppoja MusicStackissa pitkään aikaan. Jep, olin jo aiemmin katsonut myyjän palautteet - kaksi viimeistä olivat heinäkuulta 2015. Kun levy oli saapunut perille, myyjä vielä kehotti minua kääntämään katseeni jatkossa Discogsin suuntaan, siellä ne kaupat lähinnä tehdään nykyisin hänenkin osaltaan. Mutta koska olen toivoton jäärä, pysyn MusicStackissa. Tämän vuoden. Ensi vuonnakin ehkä vielä vähän aikaa, mutta sen jälkeen lopetan vinyylin tilaamisen netin kautta ulkomailta ja keskityn divareihin ja levymessuihin.

Midoztouchin foorumipuolella joku postasi Serious Young Insectsin ainoan albumin, mutta vain 128 kbps:n laadulla. Sivustoa moderoineelta Mickolta tuli ystävällinen neuvo parantaa laatua vaadittuun 320 kbps:ään, ja sen laatuinen rippaus Housebreakingista taisikin jossain vaiheessa ilmaantua sinne ladattavaksi. Minä tyydyin kuitenkin tuohon huonompaan laatuun. Tosin 128 kbps:n bitraattiarvo tuotti kyllä tosiaan heikot soundit. Tavallaan se kyllä sopi hyvin yhteen musiikin tyylin kanssa, se kun on semmoista (hyvällä tavalla) kylmänkalseaa new wavea. Hyvä levy siis - parhaat biisit ovat Faraway Places, Parents Go Mental, I Want Cake, Be Patient ja Why Can't I Control My Body.

Skylight soitti soulaavaa poppia, mukana on kaksi soulin maailmasta poimittua coveriakin: Marvin Gayen What's Going On ja Donny Hathawayn The Ghetto. Naisvokalisti Bonnie Lever oli vähän turhauttavankin varovainen ja hillitty, enempi tulkitseminen ei olisi ollut pahitteeksi. Kiva saada taas pitkästä aikaa tällainen arvolevy, ja aussit vielä pakkasivat vinyylin oikein kunnon suojauksella, että varmasti pääsisi perille kolhiintumatta. Niin se pääsikin. Kiitokseni siihen suuntaan, kannatti maksaa ylimääräistä postikulua noin hyvästä palvelusta. Viime vuoden huhtikuussa löysin Mike Westhuesin A Man Name 'A Jonesin (Discogs-mediaanihinta 60 euroa) ja kuukautta sitä ennen Edward Vesalan, Irina Milanin ja Pepe Willbergin Neitsytmatkan (mediaanihinta 75 euroa). Sen jälkeen on tullut haalittua vain halpaa.

MusicStackissa ei kannata näköjään urputtaa hitaasta postituksesta, sillä tuntuu olevan toistuva ilmiö, että myyjä postittaa levyn suht' ripeästi, mutta unohtaa vaihtaa tilauksen statuksen 'shipped'iksi. Näin kävi taas kerran, tällä kertaa sen jenkkimyyjän kohdalla jolta tilasin Rupert Holmesin Adventuren. Myyjä muisti vasta kahden viikon viiveellä merkitä levyn lähetetyksi. Olin levyn saatuani laittanut positiivisen palautteen, jossa kuitenkin huomautin hitaasta postituksesta, sen jälkeen vasta myyjältä tuli ensimmäisen kerran selitys, että oli unohtanut vaihtaa tilauksen statuksen aikaisemmin.

 

14.6.2018

Huh huh, CD-levytkin saa hakea ruokakauppapostista, kun myyjät lähettelevät niitä kirjattuina paketteina. Olisi kyllä toivottavaa, että ne paketit jotka mahtuvat postiluukusta myös tulisivat postiluukusta, ettei minun tarvitsisi jokaista levyä käydä hakemassa. Siinä on aina oma vaivansa. Sekin vielä risoo, jos joka päivä viikon ajan tulee yksi saapumisilmoitus, ja joutuu käymään postissa päivittäin aina yhden levyn hakemassa, ja sitten - pam! - yhtenä päivänä yhtäkkiä kotona odottaakin kuusi lappua. Kiva jos niitä tulisi tasaisemmin pari-kolme päivässä. Mutta sillehän nyt ei voi mitään. En minä kuitenkaan kehtaa hakea postista kuin kolme pakettia kerralla, ettei taakseni muodostu jonoa. Ja onhan siinä muiden ihmisten silmissä oma shownsa, jos toiselle ojennetaan tiskillä kuusi pakettia kerralla ja niitä sitten yrittää kaapata kainaloonsa ja poistua ulos kadulle mahdollisimman tyylikkäästi.

Little Bob Story: High Time (1976)
Little Bob Story: Little Bob Story (1977, kokoelma)
Vesala / Sermilä / Hauta-Aho / Honkanen / Helasvuo: Ode to Marilyn (1974)
Åke Andersson / Antero Honkanen: Reidarin sähköiset kuvat (1977)
Bo Diddley: Surfin' With Bo Diddley (1963)
Bo Diddley: The Originator (1966)
The Suicide Commandos: Make a Record (1978)
Suburban Lawns: Gidget Goes to Hell / My Boyfriend (1979)

CD:
The Big Bopper: Hellooo Baby! The Best of The Big Bopper 1954 - 1959 (1989)

Nuo ovat saapuneet viimeisen kahdeksan päivän aikana. Little Bob Story oli vanhojen Soundi-lehtien ja kirjaston sekalaisten kokoelma-CD:itten avustuksella löytynyt mainio ranskalainen R&B-rokkibändi. Varhaisimmat kolme levyä imuroin sitten netistä, ja nyt ne ovat oikeina levyinä hallussani - nuo ja CD:nä hommaamani Off the Rails.

Ode to Marilyn oli yksi lukemattomista levyistä, joita FinnArctic-blogini seuraajat heittelivät ilmaan ehdotuksina harvinaisista levyistä, joita voisin jaella. Se löytyikin Leppävaaran kirjastosta. Siihen aikaan minulla oli vielä se surkea, vähän hajonnut levysoitin. Koetin uutta kikkaa. Olin ostanut jostain Kruununhaassa sijainneesta sähköliikkeestä jonkin aggregaatin, jonka saattoi kytkeä vinyylilevysoittimeen - en muista enää tuon kummempia yksityiskohtia - ja sen avulla rippasin Fyyralyyran ja Ode to Marilynin. Aggregaatista vain kuului jotain huminaa operaation aikana, mutta se vaimeni, kun pidin peukaloa ja etusormea jonkin pikku osan ympärillä. Sitä samaa huminaa kuului itse rippauksistakin, mutta se oli aika vaimeaa. Fyyralyyran levyn rippauksesta poistin sen huminan, mutta Ode to Marilyn on sen verran hiljaista musiikkia, että pelkäsin, että jos putsaan huminan pois saattaa osa musiikillisista äänistäkin häipyä sen sileän tien. Niinpä en uskaltanut siivota huminaa pois Ode to Marilynista, vaan pistin vinyylirippauksen jakoon sellaisenaan.

Jokunen vuosi myöhemmin, kun minulla oli sekä USB-levysoitin että uudet, paremmat tietokonekaiuttimetkin, kuuntelin Ode to Marilyn -rippausta uudestaan, ja järkytyin. Huminahan kuului yhtäkkiä niin kovana, että musiikkia ei meinannut kuulla! Ne laadukkaammat kaiuttimet paljastivat totuuden. Kauhistuin, että tätäkö jakelin FinnArcticissa!

Lainasin Ode to Marilyn -LP:n uudestaan - tällä kertaa Kauniaisten kirjastosta - ja tein uuden rippauksen omaan käyttöön. Sitä olen jaellut Soulseekissä, mutta heikohkolla menestyksellä, eli lähinnä omaksi ilokseni se uusi parempi rippaus on jäänyt.

FinnArctic-esittely kuului seuraavasti:

Ode to Marilyn was not an organic band, but a project which assembled jazz drummer Edward Vesala, along with less-known (to me at least) Jarmo Sermilä, Antero Honkanen, Mikael Helasvuo and Teppo Hauta-Aho.

The back cover notes tell it all: "ODE TO MARILYN was produced at the experimental studio of the Finnish Broadcasting Company in November 1973. The experimental studio mostly operates in the Pasila TV Centre's civil shelter, ensuring true underground music - 15 metres underground ... It is an extensive experimental electronic-acoustical composition with roots in modern concert music, jazz and pop. Sound material used includes the flute, trumpet, bass, several percussion instruments, kantele, organ, singer Pirkkoliisa Tikka (in the section A Doll's Weeping) and sound effects from the real and the unreal."

I can well picture a group of men in a totally quiet, dimly-lit studio somewhere underground, isolated from the rest of the world, creating this moody, otherworldly collage of sounds. "A Doll's Cry" is based on a poem by Marilyn Monroe and is sung by soprano Pirkkoliisa Tikka, "Aallokko" ends with a bit of studio chatter recorded backwards, these are the only signs of human life on this album. The rest is from somewhere out there.

Reidarin sähköiset kuvat ei ollut levytoivelistallani. Kun Svart Records ilmoitti Punk In Finland -foorumilla aikovansa julkaista uusintapainoksen tuostakin, tsekkasin millaisesta levystä on kyse... hm, kokeilevaa elektronista, no, voisihan tuonkin ostaa. Punk In Finlandilla oltiin innostuneitakin tuon levyn uudelleenjulkaisusta, se avitti omaa päätöstäni ostaa levy sitten kun ilmestyy.

Suicide Commandosin albumia jakeli muuan ruotsalainen punk-fanaatikko omassa blogissaan vuonna 2006. Seurasin sen ruotsalaisen punkkiblogia aktiivisesti. Sieltä löytyi valtavat määrät hyvääkin tavaraa, poltin ison läjän CD-R-levyjä pelkästään hänen bloginsa materiaalista. Hän keskittyi jakelemaan singlejä, harvoin hän kokonaisia albumeja tai kokoelmia laittoi jakoon, mutta Suicide Commandosin kohdalla hän teki poikkeuksen. Imuroin koko albumin ja säästinkin sen. Minun korvissani Make a Record on tosin aika bulkkikamaa, en ole kovin innostunut siitä. Pistinpä talteen kuitenkin ja poltin CD-R:lle, ja nyt hallussani on oikea levy.

Big Bopperin kokoelman lainasin kirjastosta ja kopioin itselleni The Revolutionary Decades -projektini aikana. Sama kokoelma on nyt sitten minulla Amazonista hankittuna oikeana CD:nä. Kaavin muutama viikko sitten vähän niinkuin tynnyrin pohjia Amazonissa ja tilasin vielä neljä CD:tä. Saavat auttaa sen verran kuin pystyvät, ettei minun tarvitse kaikkia toivelistallani olevia ulkomaisia levyjä tilata MusicStackista. Big Bopper on aika tyhmää kamaa, mutta jaksaahan tuota harvakseltaan kuunnella.

Suburban Lawnsin Gidget Goes to Hell löytyi yhdeltä new wave -kokoelma -CD:ltä, jonka lainasin kirjastosta vuonna 2001. Biisi kolahti, ja yhdestä musiikkiblogista löysin muutama vuosi myöhemmin koko tuotannon. Erinomaisen hilpeää new wave -nykimistä. Tilasin myös Suburban Lawnsin albumin laajennettuna vinyyliuusintapainoksena MusicStackista, se on joko matkalla postiin tai sitten se odottaa minua jo siellä. CD on nyttemmin muuttunut loppuunmyydyksi Amazonissa, sitä ei enää saa sieltä. Originaali-LP:kin on järkyttävän hintainen keräilyaarre. Vinyyliuusintapainoksestakin saa pulittaa kivan summan, mutta onneksi on varaa. Kyllä Suburban Lawnsin tuotanto vaan oli pakko saada hinnoista välittämättä, niin herkkua se on. Gidget Goes to Hell -sinkkua oli MusicStackissa vain yksi kappale tarjolla, olin onnekas.

Aaaarrrrrgh, Surfin' With Bo Diddleystä puuttuu kaksi kappaletta, Piggy Back Surfers ja Twisting Waves. Surkea brittiuusintapainos. Että sitten inhoan tällaisia tapauksia! Luulee saavansa koko levyn ja sitten käy ilmi että siitä puuttuu biisi tai pari. On minulla CD-R:llä kopiot noistakin kahdesta kappaleesta, mutta kyllä minä olisin halunnut koko albumin oikeana vinyylinä.

 

16.6.2018

Auracle: City Slickers (1979)
The Brides of Funkenstein: Never Buy Texas From a Cowboy (1979)
Gene Vincent: Gene Vincent (1970)
Irwin Goodman: Ennenkuulumattomat - Lauluja suomalaisille (1983 / 2015)
Joe Vitale: Roller Coaster Weekend (1974)
Suburban Lawns: Suburban Lawns (1981)
Zager & Evans: Zager & Evans (1970)

Auraclen levyä jaeltiin jossain souliin ja jazziin keskittyneessä musiikkiblogissa viime vuosikymmenen puolessavälissä. Kivaa jazzrockia, ei mitään erinomaista musiikkia, mutta symppis levy. The Brides of Funkensteinin kakkosalbumi ei nouse Funk Or Walkin tasolle, mutta on se kuunneltava. Japanilaisesta CD:stä pyydettiin 58,32 puntaa Amazonissa. Jätin sen kuukausia aiemmin tilaamatta juuri tuon hirmuhinnan takia, mutta tarkemmin ajatellen, ei se liian kova hinta ole. Gene Vincentin levy on julkaistu myös nimellä If Only You Could See Me Today, tuon myötä on nyt herran kaikki albumit hallussani muodossa tai toisessa.

Irwinin CD:n missasin aikoinaan, ja kun sitten vihdoin noteerasin sen olemassaolon, ei se ollutkaan enää saatavilla levykaupoista eikä Levykauppa Äxän nettisivuillakaan. Nyt googlasin tuon julkaisun, ja löysin Retee-verkkokaupan (retee.mycashflow.fi), jolla tein tilauksen samantien. CD saapui postissa kahdessa päivässä. Olin tilannut sen kalliimpana, Postista noudettavana postipakettina, mutta tulikin kirjekuoressa suoraan postiluukun läpi. No, parempi niin. Hemmetti, joka kerta kirjoitan tuon levyn nimeksi "Ennenkuulemattomat", mutta se on siis "EnnenkuulUmattomat". Ei tunnu menevän oikea nimi kaaliini. Ei tuo mitään ennenkuulumatonta tai -kuulematonta tavaraa silti ole, sehän on 1983 julkaistu "Uudet protestilaulut" -kasetti siirrettynä CD-muotoon. Tosin harvahan sitä on kuullut. Minulla oli tuostakin kasetista CD-R-kopio.

Joe Vitalen LP:n sisällön voi kertoa kahdella sanalla: Joe Walsh. Vitale oli tärkeä tekijä Walshin soololevyillä, eikä hän omalla soolollaan kyennyt ollenkaan irtautumaan siitä tyylistä. Mutta se oli hyvä tyyli.

Saamallani Vitalen LP:llä on etiketeissä alimpana oleva käyrä teksti erilainen, mutta matriisit ovat aivan samat. Zager & Evansin levyllä on matriiseissa kirjain H, eikä R. Ei siis ole prässätty Rockawaylla vaan jossain muualla. Kumpikin meni Errors-kansioon, kun ei Discogsissa ole niitä identtisiä versioita.

 

 

 

 

 

 

 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62    63    64    65    66    67    68    69    70    71    72    73    74    75    76    77    78    79    80    81    82    83    84    85    86    87    88    89    90    91    92    93    94    95    96    97    98    99    100    101    102